sunnuntai 26. elokuuta 2012

Purentaviat ja hammaspeikkoja

Suorastaan kuvottavakin aihe hoitamattomana.



Hampaat ovat terveyden perusta, sanoo isäni. Hän on aivan oikeassa. Ilman hampaita on erittäin vaikea syödä, ja syödä täytyy pysyäkseen elossa.
Ihmisillä hampaiden väärät asennot aiheuttavat päänsärkyjä.
Ientulehdus voi hoitamattomana aiheuttaa jopa verenmyrkytyksen. 



Koiran normaali, terve hammasrivistö näyttää kutakuinkin tältä:




Mutta joillain roduilla on suorastaan kauneusihanne, 
että hampaat osottavat jokaiseen ilmansuuntaan leuasta puhumattakaan.

Oma "suosikkini" on: 
linguoversio

"Pieni" vaiva, joka melkein meinasi Deimoksellekin syntyä kun toinen alakulmahammas osoitti liian suotaan ylöspäin, korjautui itsestään leuan kasvettua. Suvussa ei ollut, joten perinnöllisyys onneksi suljettiin pois. Vaatii normaalisti oikomahoitoa, hampaan lyhentämisen tai äärikeinona koko hampaan poiston.



Lievä linguoversio. Alakulmahammas poraa reijän ikeneen.


Alapurenta:
Varmaan se yleisin purentavika, jota harva edes tuntuu pitävän ongelmana.

Söpöäkö muka?


Katsokaa miten kulmahampaat viettävät aikaansa aivan eripuolilla maapalloa.
Tämäkö on bokserin/englanninbulldoggin ihanne?

Yläpurenta:
Tämäkään tuskin tarvitsee selitystä? Yleensä hoitona on hampaiden poistoja, riippuen vakavuustasosta.

Hammaspeikkoja? Eihän niitä ole olemassa?
Vaikka koiralla olisikin täydelliset, suorat hampaat, voi niistäkin saada aikaan katastrofin.


Tämä ei ole mikään kauneusvirhe, vaan vakava terveysriski koiralle ja ihmisille, joita se nuolee.

Se jonka mielestä koiran hampaiden peseminen on typerää, on itse aika typerä.
Minäkin pesen koirieni hampaat viikoittain, en tahnalla, mutta kovalla ihmisten pyöreäpäisellä hammasharjalla. Rapsuttelen sillä erityisesti hampaan alaosan.


Koira tottuu harjaamiseen helposti, ainakin oman kokemuksen mukaan. 
Etuhampaat on tosi helppo harjailla sohvalla telkkaria katsellen.

Enkä suinkaan unohda kovia luita
Jokaisen koiran päivään pitäisi kuulua vähintään yksi kova suuri luu, mielellään monta ja erilaisia. Katso, että koira käyttää kaikkia hampaitaan puremiseen. 


Erilaisia jauhepitoisia ruokia tulisi välttää. Erilaiset kasvikuidut ja viljaperäiset aineet tarttuvat hampaan pintaan  ja väleihin helpommin kuin esimerkiksi raaka liha. 
"Nykyiset koirien kuivamuonat ovat jauhemaisesta seoksesta puristettuja pellettejä, jolloin ne hajoavat jauhoksi jo suussa ja leviävät erittäin tehokkaasti suun rakenteisiin. Tämän tyyppinen ruoka on suun bakteereillekin erinomaista ravintoa. Vastoin yleistä käsitystä, kuivamuonat eivät ehkäise hammaskiven muodostumista vaan nopeuttavat sitä." 
- Delivet

Myös koiran hampaiden malli, sekä syljeneritys on erittäin tärkeässä asemassa. Mitä ahtaampi suu, sitä ahtaammat hampaanvälit, sitä enemmän bakteeripesäkkeitä. 
Periaatteessa myös enemmän kuolaava koira pitää hampaitaan kunnossa paremmin.

Hammaskivi ei ole enää vain vanhojen koirien ongelma. Nykyään sitä esiintyy myös pennuilla ja nuorilla koirilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti