torstai 6. syyskuuta 2012

Toiveita?

Deimos poseerasi äsken sporttisena vessassa ;)

Huomasin äsken, että Deimoksen jalanpureskelu on kutinaa tosiaankin, muttei ihan sellaista kutinaa kuin olisin luullut. Kun Deimosta rapsuttaa rinnasta, se alkaa järsiä(kyhnyttää hampailla) ensimmäistä asiaa mitä saa suuhunsa. Rapsutan sitä rinnasta ja se alkaa mutustaa mun hihaa
 tai vaihtoehtoisesti mun _rintaa_ siihen kutinaansa.
Normaalisti siis kun sitä kutittaa rinnasta, sen oma tassu on ensimmäinen asia suun tiellä. 
Periaatteessa siinä tassun ihossa siis ei ole mitään vikaa, vaan siellä rinnan ihossa. Siellä oli pari näppylää, kenties rasvapatteja puhdistuskuurista.

Että voihan lollero.


Sain toiveen, että kirjoittaisin koirieni koulutuksesta hihnakäyttäytymisen suhteen. Moni arkielämän koiratuttu on myös ihmetellyt meidän mieletöntä arkitottelevaisuutta (täh?!) joten kai voisin kirjoittaa siitäkin.
Viimeeksi tänään eräältä pentukoiran omistajalta oli tipahtaa leuka, kun sanoin että Sinister on mun ensikoira. 
Kiitän kehuista, onhan se imartelevaa, vaikkakin on meidänkin pojilla ne tottelemattomuudet ;)

Jos on toiveita, mitä tahtoisitte kuulla tai nähdä täällä blogissa, toteutan sen mielelläni!

Huomenna Sinister lähtee mun kanssa lääkäriin, sillä on omalääkärin suomat terapiakoiran oikeudet.
Mennään polkupyörällä ja lähijunalla, aika jännittävää!

Ps. Sinisterin käyttäminen paskalla näyttää nykyään tältä:


Voi kyllä, koiralle tuli yhtäkkiä kakkahätä ja tää oli lopputulos kun meikä kompuroi :D Älä siis koskaan oleta että koiran pissa/kakkalenkki on huoletonta menoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti