sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Unelmieni koira

Jenny iski meitä pienimuotoisella "haasteella" ;)

"Kertokaahan minkä takia te olette hankkineet koiran ja mistä koirainto on alunperin lähtenyt liikkeelle? Voisin itse asiassa haastaa lukijani kirjoittamaan aiheesta blogeissaan. Minusta olisi todella hauska lukea miten eri ihmiset ovat päätyneet koirien pariin." 


Uskon että tarina alkaa olla jo monelle tuttu... 
Harmittaa vain ettei mulla ole tän enempää kuvia, kaikki kuvat on 90-luvun albumeissa liimattuna.


Obricon Indy Natura ja tiibetinterrieri Jerry

Eppu. Harmaa belgianpaimenkoira, terävä kuin veitsi. Tai en mä huomannut siinä koskaan mitään kummallista, normaali belgi. Myöhemmin kertoiltu tarinoita miten perhanan ärhäkkä ydinpommi kyseinen +70cm(74cm oliko?) säkäinen uros oli.
Tämän jälkeen 66cm koira tuntuu pieneltä.

Muistan Epun leppoisana koirana kotioloissa. Makasi sylissäni poikittain nauttimassa maharapsutuksesta. Nukkui jalkojeni päällä yöllä. Sain kunnian olla jo pienenä tyttönä kummeillani koiravahdissa ja lenkittäjänä.
Rakastuin Epun kanssa piiloleikkeihin lapsena. Oli niin uskomatonta miten koira osasi löytää ihmisen metsästä seuraamalla jalanjälkiä 101% tarkasti. Myöhemmin tuon taidon nimikin selvisi mulle, HK3.
Epulla oli myös tykki tottelevaisuus ja se tekeminen oli kerrassaan ällistyttävän kaunista.
Koiranetin mukaan Epulla oli 4 ykköstulosta AVO-luokasta, eli se olisi nykyään 
TK2. Kisasi voittajaluokassa, yhtä ykköstulosta vaille TK3
Upea se se oli jokatapauksessa kun sen näki.

Epulla oli loistava huumori. Ainoan kerran kun se veti mua hihnassa koskaan, oli silloin kun jäin tuijottamaan silloista ihastustani. Eppu ilmeisesti näki tilanteen ja vetäisi mut kuralätäkköön + nauroi.
Tykkäsi kuulemma myös palkata itsensä hihaa nykimällä.

Hieno tulinen belgi, joka opetti paljon. Kummini on varmasti kauhuissaan katsonut meitä ikkunasta kun ollaan harrastettu hyppyä pihalla ja olen kakarana pilannut koiraa ihan 6-0 :D
Nooh, jotain hyötyä siitä kai oli, Sinisterin ensimmäinen tokoliike olikin hyppy, hahaha.

Eppu opetti myös että hihna ei ole lenkkeilyä varten vaan kaikki tapahtuu vapaana ja silloin silti totellaan.
Sitten kasvoin aikuiseksi ja sain tietää että koiran on oltava kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. Hei, luontokappale kuuluu vapaana luontoon. No, Eppuhan oli välittömästi kytkettävissä.
Opin myös että oikea lenkki on kunnon metsälenkki.

Eppu oli myös kovapoika nauramaan. Kummini tullessa töistä portilla odotti ihana höröttävä tummaturkki.
Belgi hymyilee käskystä.

Belgianpaimenkoira oli alusta asti selvä asia.
Sinister on hankittu tavallaan kunnioituksena Eppua kohtaan. 
Siksi Sinisterin piti olla harmaa alunperin.
Epun sukulinja on aikalailla täysin kuollut, yksikään sisaruksista ei jatkanut sukua, 
kaikki olivat ilmeisesti liian tulisia.


Kenties alitajuisesti, Sinister kehitti monia samoja tapoja kuin Eppu. Koskaan tavanneet toisiaan eikä omatkaan muistikuvat Epusta ole enää tuoreita, mutta jostain syystä luonteessa oli paljon samaa.

Hihasta nykiminen, tee ihan mitä vain, ei saa opetettua pois.
Rötköttää selällään poikittain sylissä. Nukkuu jalkojen päällä. Rakastaa maharapsutusta.
Perheenjäsenille käsiteltävissä mitenpäin tahansa.
Terävä. Vietikäs. Puolustushalu.
Nauraminen. Sinister on myös hirveä nauraja ja hymypoika, ihan samanlaisella lätäkköhuumorilla!!
Tukee noustessa seisomaan sohvalta. Eppu auttoi mielellään toista kummiani reuman kanssa, Sinister auttaa kotona myös muutenvaan kankeaa omistajaansa.
Nirsojakin taisivat sopivasti olla kummatkin.

+Sama harmaapartakin ;)

Kummini yhtenä päivänä totesi että ihan kun olis Eppua just katsonut. Sinister on toki vaaleampi, mutta jos äitiään ja siskojaan on katsominen, kyllä sitä mustaa tulee vielä liikaankin asti.

Epun ansiosta mulla on Sinister, ja en olisi koskaan uskonut että elämä vois olla niin hienoa kuin se nyt on.
Sinisteristä ei varmastikaan tule voittajaluokan hakukoiraa tai voittajaluokan tokoilijaa, mutta taitava se on ihmisiä ja esineitä löytämään metsästä. Epun opettama piiloleikki onnistuu myös Sinisteriltä.

Joulukaulurikin on suorastaan perintönä meille tullut

Terveisiä kummeilleni jos luette tätä. Kasvatitte elämäni sankarikoiran ja tutustuin tähän ihmeelliseen belgimaailmaan teidän ansiostanne 

1 kommentti: